Laaja Tiivistelmä (Executive Summary in Finnish)

Tämä tutkimus käsittelee toimijuuden ja innovaation välistä suhdetta. Painopiste on eri toimijoiden roolissa vihreän siirtymän suuntaamisessa teknologisista ja institutionaalisista innovaatioista rakenteellisiin innovaatioihin. Tutkimus laajentaa näkökulmaa rakenteiden vaikutuksesta toimijoihin tai päinvastoin myös siihen, miten eri toimijat edistävät perustavanlaatuista muutosta eri kulmista yksin ja yhteistyössä. Tutkimuksen tulokset esitellään neljässä osassa: 

Aloitamme innovaatiotoiminnan teoreettisella tarkastelulla ja kartoitamme innovaatiojärjestelmiä koskevan akateemisen keskustelun ja politiikan kehitystä, rakenteiden ja toimijuuden välistä suhdetta puntaroivaa pitkään jatkunutta väittelyä sekä “paikan” tai maantieteen asemaa näissä. Lisäksi tarkastelemme akateemista keskustelua liittyen innovaatiopolitiikan uuden lähestymistavan - niin sanotun "transformatiivisen innovaatiopolitiikan" - syntyyn. Se keskittyy tieteen, teknologian innovaatioiden ponnistelujen tietoiseen ohjaamiseen kestävän siirtymän ja kestävän kehityksen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Syy-seuraus-yhteyden määrittämistä rakenne-toimijuus-väittelyssä hankaloittaa merkittävä tietovaje rakenteellisten innovaatioiden taustalla vaikuttavista mikroprosesseista. Toisin sanoen on selvää, että tarvitaan entistä monisyisempää ymmärrystä toimijuuden vaikutuksista suhteessa rakenteeseen näissä tapahtumasarjoissa. Tämän empiirisen tutkimuksen avulla pyrimme osaltamme kuromaan umpeen tätä aukkoa havainnoimalla erityyppisiä muutosagentteja ja järjestelmien välistä dynamiikkaa ja siten ymmärtämään, mitä osa-alueita innovaatiopolitiikka on mahdollisesti jättänyt huomiotta.

Grillitschin ja Sotaraudan (2020) mallia lainaten sovellamme muutosagenttien kolminaisuuden käsitettä (trinity of change agency) kehyksenä tutkiessamme innovaatiotoimintaa ja erilaisia toimijoita, jotka edistävät polkujen luomista. Tässä kehyksessä esitetään kolme erilaista toimijuuden tyyppiä, jotka ovat toiminnassa sekä erikseen että samanaikaisesti. Nämä ovat 1) "innovatiivinen yrittäjyys", joka perustuu ajallisen kehityksen fokukseen ja keskittyy yrittäjyyteen muutosvoimana, joka käynnistää teollisen ja taloudellisen murroksen; 2) "institutionaalinen yrittäjyys", joka perustuu institutionaaliseen perinteeseen ja keskittyy institutionaalisiin rakenteisiin ja riskejä ottaviin virallisiin elimiin uusien kasvupolkujen luomisessa; ja 3) "paikkaperustainen johtajuus", jossa korostetaan useiden toimijoiden roolia osaamisen ja resurssien yhdistämisessä yksilöllisten tai yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Empiirinen tutkimus tarkasteli vihreisiin innovaatioihin liittyvää muutostoimijuutta sektorikohtaisesta näkökulmasta kahden tapaustutkimuksen kautta. Ensimmäisessä tarkasteltiin puupohjaisten tuotteiden, teknologioiden ja rakennusjärjestelmien leviämistä monikerroksisessa rakentamisessa Ruotsissa ja Suomessa. Koostimme historiallisten tapahtumien, kehityskulkujen ja päätösten sarjan innovaation ja teollisten kehityskulkujen edistämiseen liittyen asiantuntijahaastattelujen pohjalta. Vaikka teknologinen kehitys vaikuttaa olevan useiden vuosien, ellei jopa vuosisatojen, asteittaisten innovaatioiden ja poliittisten päätösten tulos (mistä monet eivät liity tai liittyvät epäsuorasti tiettyyn teknologiaan), tapaus paljastaa, että rakennusalalla vallitseva "rakenteellinen inertia" (eli järjestelmän yleinen muutosvastarinta) oli suurin este puupohjaisten järjestelmien käytölle nykyaikaisessa monikerroksisessa rakentamisessa. Keskeiset toimijat ovat kuitenkin pystyneet horjuttamaan markkinoiden ja instituutioiden rakenteita paikallistason "mestareiden" päättäväisyyden tukemana ja tiiviin yhteistyön avulla, ja samalla järjestelmien integrointi- ja ristikkäisviljelyprosessien kautta. Näissä eri alat ovat tulleet yhteen jakamaan tietoa, taitoja ja työvoimaa, mikä on johtanut prosessien virtaviivaistamiseen, pullonkaulojen poistamiseen ja tehokkuuden lisäämiseen. Tämän tuloksena on luotu uusi, kilpailukykyinen markkinatalousekosysteemi.

Toisessa tapaustutkimuksessa keskityttiin "proteiinisiirtymään", jolla tarkoitetaan innovaatioita ja teollisia kehitysprosesseja, joilla pyritään vähentämään perinteisten proteiinipitoisten elintarvikkeiden ympäristövaikutuksia. Kilpailevien kestävyysnarratiivien merkitys on suuri tässä yhteydessä kuluttajien käyttäytymiseen ja systeemiselle muutokselle suuntaa antavana tekijänä. Tutkimuksessa panimme merkille, että toisiinsa kytkeytyneiden mutta myös pitkälti toisistaan irrallaan olevien teollisten ja tieteellisten ekosysteemien keskinäinen vaikutus on vähäistä. Sen sijaan proteiinisiirtymään liittyy paljon rinnakkaista kehitystä, joka on johtanut proteiinipitoisten elintarviketuotteiden, teollisuusprosessien ja toimitusketjujen lisääntyvään monipuolistumiseen. Institutionaaliset johtajat ovat olleet aktiivisia paikallisesti, ja vielä enemmän kansallisella ja EU:n tasolla. Huolimatta asianmukaisia kehityskulkuja käsittelevän yhteiskunnallisen keskustelun mustavalkoisuudesta proteiinisiirtymä ei todennäköisesti ole riippuvainen yksittäisistä ratkaisuista vaan monipolkuisesta lähestymistavasta, jossa otetaan huomioon erilaiset eettiset, taloudelliset ja kulttuuriset näkökohdat sekä vanhojen ja uusien teknologioiden ja käytäntöjen tarjoamat mahdollisuudet parantaa elintarvike- ja proteiinijärjestelmien kestävyyttä. 

Tämän tutkimuksen empiirinen aineisto valaisee innovaatioprosessien tapahtumakulkuja niin sanotuissa vihreissä siirtymävaiheissa ja sitä, miten tärkeitä erityyppiset toimijat ovat. Keskeinen oivallus on, että erilaiset teknologiset ja alakohtaiset innovaatiot tapahtuvat usein täysin erilaisissa olosuhteissa: asiayhteydellä on suuri merkitys. Joissakin tapauksissa innovaation (ja uusien kehityspolkujen) pääasiallinen ajuri voi olla poliittinen paine, toisissa taas teknologinen sysäys (yksityisten yritysten toimesta) tai kysynnän vetovoima (asiakkaiden ja kuluttajien toimesta). Vaikka nämä kolme toimijatyyppiä ovat samanaikaisesti toiminnassa, tapaustutkimukset osoittavat, että niillä voi olla eri rooli tiettynä aikana tai tietyssä paikassa.

Nykyinen poliittinen toimintaympäristö ja sen suuntautuminen vihreän siirtymän toteuttamiseen tarkoittaa, että politiikalla, sääntelyllä ja eri aluetasojen viranomaisilla on merkittävä rooli innovaatioprosessien suuntaamisessa. Institutionaalinen yrittäjyys ei ilmene pelkästään julkisten instituutioiden sopeutumisessa uusiin olosuhteisiin (esim. korjaamalla markkinahäiriöitä), vaan myös niiden aktiivisesti kehitysprosesseja muokkaavassa työssä. Tämä kyseenalaistaa oletuksen, jonka mukaan vain yksityinen sektori on luonnostaan innovatiivinen, ottaa jatkuvasti riskejä ja venyttää markkinoiden rajoja. Sen sijaan empiiriset havaintomme osoittavat, että huomattava osa yksityisistä yrityksistä vastustaa muutosta. 

Vaikka julkisilla toimijoilla on ratkaiseva rooli uusien ohjelmien edistämisessä (esim. proteiinisiirtymä), julkinen politiikka ei tapahdu tyhjiössä vaan usein heijastaa laajemman yhteiskunnallisen ongelman (kuten ilmastonmuutoksen) tunnustamista ja lukemattomia tieteen ja markkinoiden kehityskulkuja. Voimassa olevat viralliset ja epäviralliset säännöt voivat joko mahdollistaa tai estää toimijuutta, sillä ne määrittelevät keskeiset edellytykset, kuten hyvin toimivat markkinat, asianmukaisten sääntelyjen puitteet sekä työvoiman, tiedon ja pääoman saatavuuden samalla jatkuvasti oppien ja mukautuen. 

Tapaustutkimuksemme toi ilmi, että kansallisten, alueellisten, teknologisten ja alakohtaisten innovaatiojärjestelmien välillä on tiivistä vuorovaikutusta, joka on ratkaisevan tärkeää vihreän siirtymän helpottamiseksi. Verkostopohjainen (ja usein paikkasidonnainen) innovointi edellyttää, että kaikki olennaiset toimijat omaksuvat uusia ideoita ja suhtautuvat myönteisesti muutokseen. Havainnot viittaavat kuitenkin myös yrittäjänäkökulman merkitykseen, johon vaikuttavat luova työ ja mahdollisuuksien tunnistaminen, kuten myös Schumpeter (1942) on todennut. Yrittäjillä, olivatpa he sitten yksityishenkilöitä tai yrityksiä, on herkkyyttä havaita markkinamahdollisuuksia, puuttua teknologisiin aukkoihin ja arvioida uusien tuotteiden ja ratkaisujen kaupallista elinkelpoisuutta. Paikkaperusteinen johtajuus ilmenee tapaustutkimuksissamme etenkin siinä, miten valtiollista tasoa alemmat viranomaiset, yksityinen sektori ja korkeakoulut osallistuvat aktiivisesti vakiintuneiden liiketoimintaekosysteemien haasteiden voittamiseen.

Bochman käsite läheisyydestä (”proximity”) auttaa meitä lähestymään kysymystä rakenteiden ja instituutioiden välisistä suhteista käytännössä. Boschma (2005) viittaa "läheisyyteen" pelkän maantieteen lisäksi kykynä ymmärtää, omaksua ja sopeutua, tunnistaa uutuuksia, tulkita ja hyödyntää uutta tietoa. Vaikka maantieteellisen läheisyyden mahdollistama tiedon leviäminen ja innovointi käy selvästi ilmi molemmissa tapaustutkimuksissa, kognitiivinen läheisyys, kuten vuorovaikutus samanhenkisten yksilöiden välillä fyysisestä etäisyydestä riippumatta, voi nousta tärkeämpään asemaan teknologisten innovaatioiden edistämisessä. Rakenteellisten innovaatioiden toteutumista näyttää kuitenkin määrittävän selvimmin institutionaalisten rakenteiden ja eri toimijoiden kyky vaihtaa tietoa ja tehdä yhteistyötä pullonkaulojen ratkaisemiseksi ja uusien kehityskulkujen luomiseksi. Tässä yhteydessä organisatoriset, sosiaaliset ja institutionaaliset läheisyydet ovat erityisen tärkeitä määriteltäessä organisaatioiden välistä läheisyyttä ja vaikutusvaltaa, ihmisten välisen vuorovaikutuksen luonnetta ja institutionaalisia järjestelyjä. Erilaiset läheisyystyypit lähenivät toisiaan enemmän puurakentamisen kuin proteiinisiirtymän tapauksessa, jossa kehitys on ollut maantieteellisesti hajanaisempaa. 

Empiirisen aineiston perusteella tämä tutkimus osoittaa, että systeemiset vihreät innovaatiot ovat epälineaarisia, erittäin monimutkaisia prosesseja, jotka syntyvät erilaisten yksittäisten ponnistelujen ja yhteistyön tuloksena. Murros syntyy ensisijaisesti keskeisten toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa yhteistyön, tiedonvaihdon ja luottamuksen rakentamisen kautta. Vaikka monilla toimilla ei tarkoituksellisesti pyritä tuottamaan rakenteellisia muutoksia (suorat poliittiset toimet poislukien), ne eivät ole sattumanvaraisia vaan niillä pyritään tarttumaan uusiin ilmeneviin mahdollisuuksiin. Suunnan määrittäminen innovaatiossa ja kehityspolkujen luomisessa ei siis käy aina samalla lailla. Johtoasema voi ajan myötä siirtyä toimijalta toiselle, oli kyseessä sitten viranomainen, yritys, hybridiorganisaatio tai yksilö.